Siirry suoraan sisältöön

Opas aloittelijoille Ethereumin säilyttämisestä

Opas aloittelijoille Ethereumin säilyttämisestä

Ethereum on jo pitkään ollut lohkoketjuista ja kryptovaluutoista kiinnostuneiden suosiossa, ja sen suosio on ajoittain noussut jo Bitcoinin rinnalle. Ethereum onkin yksi maailman tunnetuimmista kryptovaluutoista, ja sen hinta heijastaa tätä. Kuten yleensäkin kryptovaluuttojen kanssa, Ethereumin kurssi nousee, jos valuutan kysyntä kasvaa. Jokaisen pitää siis yrittää ostaa Ethereumia silloin, kun sen kurssi on laskenut tai on muuten edullinen.

Voit tehdä tämän seuraamalla valuutan arvoa ja sen suosiota. Kun yhä useammat ihmiset alkavat ostaa valuuttaa sitä, voit odottaa sen arvon nousevan. Usein esimerkiksi positiiviset uutiset mediassa saavat yhä useamman uuden sijoittajan kiinnostumaan kryptovaluutoista. Kun kryptovaluuttaa on sitten ostanut itselleen, tarvitsee sitä myös säilyttää jossakin. Tavat säilyttää kryptovaluuttaa eroavat paljonkin toisistaan, joten on tärkeää ymmärtää, millaisia erilaisia tapoja säilyttämiseen on olemassa.

Ethereumin ostaminen kryptovaluuttapörssistä

Ethereumia, kuten muitakin kryptovaluuttoja, on saatavilla useissa eri kryptovaluuttapörsseissä internetissä. Sinun kannattaa kuitenkin hankkia virtuaalivaluuttaa vain luotettavilta ja turvallisilta sivustoilta. Voit päätellä, onko sivusto turvallinen ja hyvämaineinen, sen saamien hyvien arvostelujen määrästä ja siitä, että sitä on ehdotettu internetissä muiden käyttäjien toimesta. Ethereum kokemuksia kannattaa lukea varsinkin aloittelevien sijoittajien, sillä niistä saa paljon arvokasta tietoa kryptovaluuttoihin sijoittamisesta.

Jos haluat ostaa Ethereumia suomalaiselta markkinapaikalta, tutustu Northcryptoon sekä Coinmotioniin. Molemmilla alustoilla on täysin suomenkieliset käyttöliittymät, joten voit navigoida niissä helposti, vaikket osaisi englannin kieltä. Lisäksi ne tarjoavat Ethereumin lisäksi paljon muita suosittuja kryptovaluuttoja, jos olet kiinnostunut laajentamaan salkkuasi.

Suomalaiset kryptovaluuttapörssit eivät kuitenkaan tue kaikkien kryptovaluuttojen ostamista. Mikäli haluat sijoittaa harvinaisiin valuuttoihin, sinun on ehkä käytettävä ulkomaalaista sivustoa, jotka ovat tarjolla englannin kielellä. Tällöin esimerkiksi eToro, Binance sekä Coinbase ovat erinomaisia vaihtoehtoja.

Kun etsit parasta paikkaa kryptovaluutan hankkimiseen, sinun on syytä olla tarkkana. Kaikki pörssit eivät ole turvallisia, joten kannattaa lukea myös muiden ihmisten kokemuksia. Kun olet tunnistanut luotettavat pörssit, voit vertailla esimerkiksi niiden hintoja, käyttöliittymien helppoutta ja tarjolla olevien kryptovaluuttojen määrää.

Ethereumin hinta on kaikilla sivustoilla sama, joten siihen ei vertailumielessä tarvitse kiinnittää huomiota. Sen sijaan eri sivustojen perimissä kuluissa on suuria eroja, joten kulurakenteita kannattaa vertailla. Eri sivustoilla on myös erilaisia vaatimuksia esimerkiksi sijoittamiseen tarkoitetusta minimisummasta.

Kaikki kryptovaluuttapörssit eivät myöskään tarjoa mahdollisuutta tallentaa valuuttaa sivustolleen. Usein sijoittajat hankkivatkin erillisen digitaalisen lompakon, jossa säilyttävät kryptovaluuttaa. Kannattaa joka tapauksessa kiinnittää huomiota myös valuutan säilyttämismahdollisuuksiin, ennen sopivan pörssin valintaa.

Kannattaako Ethereumia säilyttää kryptovaluuttapörssissä?

Valuutan säilyttäminen kryptovaluuttapörssissä on periaatteessa melko vaivaton vaihtoehto, ja osa käyttäjistä tyytyykin siihen. Hyvä puoli tässä tavassa on se, että voit halutessasi käydä nopeasti kauppaa ja vaihtaa kryptovaluuttoja toisiin valuuttoihin. Ja mikäli tarvitset asiakaspalvelun tukea valuuttojesi kanssa, jotkin kauppapaikat tarjoavat sitäkin.

Kryptovaluuttapörssit eivät kuitenkaan ole paras valinta pitkäaikaiseen tallettamiseen. Pörssit ovat esimerkiksi helpommin hakkeroitavissa, kuin erilliset lompakot, joita käydään läpi tällä sivulla lisää myöhemmin. Pääasiassa käyttäjätunnuksella ja salasanalla toimivat pörssit ovat kyllä turvallisia, mutta vuosien saatossa hakkerit ovat onnistuneet murtamaan niistä muutamia.

Kryptovaluuttapörsseihin voi tulla myös muunlaisia ongelmia ja toimintakatkoksia, jolloin et voi hyödyntää valuuttaasi millään tavalla. Asiantuntijoiden mukaan onkin järkevämpää säilyttää valuuttaa sitä varten suunnitelluissa lompakoissa, varsinkin olet hankkinut valuuttaa paljon ja mikäli et käy valuutalla päiväkauppaa. Päiväkaupalla tarkoitetaan yleisesti lyhytaikaista sijoittamista, missä saman valuutan osto- ja myyntipäätöksiä tehdään jopa saman vuorokauden sisällä.

Mikä on itselle sopivin lompakko?

Valitse itsellesi parhaiten sopiva lompakko aina käyttötarkoituksen mukaan. Jos esimerkiksi aiot käydä usein kauppaa Ethereumilla, online-lompakko on todennäköisesti järkevin vaihtoehto. Voit ladata online-lompakon joko mobiili- tai desktop-laitteeseesi.

Jos haluat sijoittaa suuremman summan kryptovaluuttoihin ja säilyttää niitä pidemmän aikaa itselläsi, sinun kannattaa todennäköisesti hankkia offline-lompakko, joka tunnetaan myös hardware- tai laitteistolompakkona. Se on USB-tikun näköinen laite, joka kytketään tietokoneeseen kauppaa tehdessä. Laite säilyttää valuuttojasi turvallisesti, eikä kukaan muu, kuten hakkerit, pääse niihin käsiksi verkon kautta. Näin ollen pidempiaikaiseen säilytykseen laitteistolompakko onkin erittäin turvallinen valinta.

Paperilompakot ovat käytännössä paperille painettuja lompakoita. Ne ovat yksinkertaisesti paperilomakkeita, joihin on painettu valuutan avaimet. Kyseessä ei ole siis käytännössä edes digitaalinen säilytystapa. Vain avaimen avulla pääset käsiksi kryptovaluuttaasi, joten lomakkeen tallessa pitäminen on elintärkeää. Käydään seuravaksi tarkemmin läpi eri säilytystapojen hyviä ja huonoja puolia.

Kannattaako lompakko hankkia ennen sijoittamista?

Tehdään sitten selväksi ero Ethereumin ja Etherin välillä. Ethereum tarkoittaa koko ekosysteemiä ja alustaa, jolla hajautettuja sovelluksia on mahdollista tehdä. Ethereumin oma kryptovaluutta taas on Ether (ETH), jolla kryptovaluuttapörsseissä varsinaisesti käydään kauppaa.

Etheriä voi hankkia monin eri tavoin, mutta yleisin tapa on kaupankäynti kryptovaluuttapörsseissä. Pörssit ovat siis verkkosivustoja, joissa voit vaihtaa fiat-rahaa kryptovaluuttoihin. Voit esimerkiksi ostaa euroilla tai dollareilla Etheriä tai Bitcoinia sen hetkisellä kurssihinnalla. Koska kryptovaluuttapörsseissä käyttäjillä ei tarvitse olla kryptovaluuttoja etukäteen voidakseen käydä kauppaa, ne ovat hyvin suosittuja myös kaupankäyntiä aloittelevien käyttäjien joukossa.

Asiantuntijat suosittelevat hankkimaan kryptovaluuttojen säilyttämiseen tarkoitetun digitaalisen lompakon ennen kuin alat käydä kauppaa millä tahansa kryptovaluutalla. Monet pörssit ovat turvallisia ja luotettavia, mutta kuten aiemmin tällä sivulla mainittiin, on ollut myös tapauksia, joissa hakkerit ovat ottaneet kryptopörssejä kohtalokkaasti haltuunsa. Kryptovaluuttapörsseissä liikkuu hyvin suuret rahat, joten ne vetävät puoleensa myös paljon hakkereita.

Paperilompakko

Paperilompakko on yksi luotettavimmista ja kustannustehokkaimmista tavoista säilyttää Ethereumia, kunhan sen tekee oikein. Paperilompakko on käytännössä paperille painettu Ethereum-lompakko, jossa näkyy julkinen ja yksityinen avain.

Koska paperilompakko ei ole verkossa, hakkerit ja muut verkkorikolliset eivät pääse siihen käsiksi. Vaikka paperilompakko on turvallinen tapa säilyttää Ethereumia, se voidaan silti varastaa, tuhota tai kadottaa. Lompakko onkin säilytettävä turvallisessa paikassa ja suojattava varkaudelta ja katoamiselta. Varmuuden vuoksi on hyvä tehdä paperilompakosta vähintään pari kopiota, jotka säilytetään eri paikoissa.

Jos haluat säilyttää korkean turvallisuustason, paperilompakko kannattaa hävittää jo yhden käyttökerran jälkeen. Kun paperilompakosta nostetaan rahaa, yksityinen avain altistuu internet-uhille. Voit tallettaa monta kertaa paperilompakkoon turvallisesti, mutta kun nostat siitä rahaa, sinun kannattaa aina aloittaa alusta uudella ilmatiiviillä paperilompakolla. Lompakkoja kannattaa siis tehdä aina tarpeen mukaan.

Kuluta tai siirrä aina koko lompakkosi sisältö kerralla. Kun syötät salaisen avaimen, on aina vaara, että epärehellinen henkilö saa sen haltuunsa ja varastaa loput rahasi. Älä anna lompakkosi yksityistä avainta kenellekään, koska sen avulla hänellä on mahdollisuus varastaa varasi. On parasta pitää osoitteet salassa ja paikassa, johon muut eivät pääse tai löydä.

Laitteistolompakot

Laitteistolompakot ovat edellä mainittujen paperilompakoiden tapaan erittäin turvallinen tapa säilyttää Ethereumia. Periaatteessa se on USB-tikun kaltainen pieni ja kätevä laite, jossa säilytetään kryptovaluuttojen yksityisiä avaimia ja joka voidaan sen jälkeen säilyttää verkon ulottumattomissa ja muilta ihmisiltä piilossa.

Laitteistolompakoita ei pidetä yhteydessä internetiin, ne ovatkin niin sanottuja kylmiä lompakoita. Tämän ansiosta verkon hakkerit eivät voi murtautua niihin. Esimerkiksi Trezor Hadware wallet ja Ledger Nano S ovat suosittuja ja turvallisia laitteistolompakoita, joita voi tilata internetistä.

Monen asiantuntijan valinta on laitteistolompakko, koska se on niin turvallinen ja kätevä tapa säilöä Ethereumia ja muita kryptovaluuttoja. Laitteistolompakossa on omat painikkeet, oma käyttöliittymä ja OLED-näyttö. Niiden ansiosta lompakon käyttäminen käy nopeasti ja vaivattomasti.

Vaikkakin laitteistolompakko ei ole yleensä yhteydessä verkkoon, antaa se kuitenkin käyttäjälle mahdollisuuden olla vuorovaikutuksessa lohkoketjun kanssa silloin, kun käyttäjä haluaa vastaanottaa tai lähettää jotakin kryptovaluuttaa. Muuna aikana laite on offline-tilassa.

Laitteistolompakon käyttäminen edellyttää yksityistä pin-koodia, joten käytännössä hakkerien on mahdotonta murtautua siihen ja saada sitä kautta avaimiasi. Laitelompakko on siis yksi turvallisimmista tavoista säilyttää Ethereumia, ja laadukas lompakko maksaa normaalisti yli 150 euroa. Laitteistolompakoissa voit säilyttää Ethereumin lisäksi tietysti myös kryptovaluuttoja.

Työpöytälompakko

Työpöytälompakkokin (desktop wallet) on tietoturvallinen tapa säilyttää kryptovaluuttoja, vaikka se onkin niin sanottu kuuma lompakko. Kuuma lompakko siis viittaa siihen, että lompakko on yhteydessä verkkoon – kylmä lompakko ei normaalisti ole yhteydessä verkkoon.

Työpöytälompakossa Ethereumin säilyttäminen eroaa pörsseistä siinä, että privaattiavaimesi eivät ole kolmannen osapuolen tiedossa. Työpöytälompakkoa käytettäessä, ne ovat ainoastaan omalla tietokoneellasi tallennettuna. Lompakko ei riippuvainen myöskään palvelukatkoksista tai muista mahdollisista ongelmista, joita kryptovaluuttapörsseissä silloin tällöin tapahtuu. Työpöytälompakon käyttäjä pääsee siis varoihinsa varmasti käsiksi milloin vain.

Työpöytälompakot voidaan jakaa myös vain tietylle kryptovaluutalle tehtyihin lompakkoihin ja yleislompakkoihin. Suosittuja yleislompakkoja ovat esimerkiksi Coinomi sekä Exodus, jotka tukevat Ethereumin lisäksi esimerkiksi Litecoinia, Bitcoinia ja lukemattomia muita suosittuja virtuaalivaluuttoja.

Jotkin kryptovaluutat ovat valmistaneet myös oman lompakon. Käytännössä tähän ratkaisuun päädytään vain, jos krypton lohkoketju on hyvin erilainen muihin verrattuna. Tällaisesta esimerkkinä voidaan mainita Monero, jonka privaattiominaisuudet on käytännössä hyvin vaikea integroida yleislompakkoon.

Mobiililompakko

Mobiililompakko Ethereumille on sovellus, jonka voi ladata älypuhelimeen, aivan kuten minkä tahansa muun sovelluksen. Mobiililompakossa voi turvallisin mielin säilyttää kryptovaluuttaa paljonkin, seurata eri kryptovaluuttojen kursseja ja vaihtaa kryptoja samalla tavalla kuin osakkeita.

Ethereum säilyy mobiililompakossa yksityisavaimen takana ja vain tuolla avaimella on mahdollista tehdä siirtoja. Mobiililompakko ei ole niin turvallinen, kuin esimerkiksi laitteistolompakko, joten mikäli omistat todella paljon Ethereumia tai muita kryptovaluuttoja, on järkevämpää säilyttää niitä esimerkiksi laadukkaassa kryptovaluuttalompakossa.

Jos valitsemasi mobiililompakko tukee kaksivaiheista tunnistusta, sinun kannattaa käyttää sitä mobiililompakon turvallisuuden parantamiseksi. Kaksivaiheinen todennus lisää mobiililompakolle uuden suojakerroksen, joka nostaa turvallisuustasoa huomattavasti. Monet rahoitusalan yhtiöt ovat alkaneet käyttämään kaksivaiheista tunnistautumista. Myös moneen verkkopankkiin sisään kirjautuminen toimii nykyisin kaksi vaiheista tunnistautumista hyödyntäen. Ja vaikka se vähän hidastaakin lompakon käyttöä, on lisääntynyt tietoturva varmasti sen arvoista.

On myös hyvä muistaa päivittää mobiililompakon salasana säännöllisesti ja tehdä siitä riittävän turvallinen. Salasana tulisi aina pitää henkilökohtaisena, eikä sitä kannata jakaa kenenkään muun kanssa. Säilytä salasanasi turvallisessa, kirjallisessa muodossa, jotta voit tarvittaessa löytää sen myöhemmin. Salasanojen unohtaminen tai hukkaaminen tekee kryptovaluuttojen palauttamisen lähes mahdottomaksi.

Markkinoilla on lukemattomia mobiililompakoita, joten voi olla vaikea tietää, mihin niistä voi luottaa. Valitettavasti jotkut sovellukset on luotu vain huijaamaan käyttäjiä ja varastamaan heidän kryptovaluuttojaan. Tutki siis asiaa ja lue muiden käyttäjien arvosteluja ennen minkään lompakkosovelluksen lataamista varmistaaksesi, ettet aseta rahojasi vaaraan. Joissakin tapauksissa voi olla turvallisempaa valita kryptovaluuttapörssin tarjoama mobiililompakko, kuin ladata täysin tuntemattoman brändin sovellus.

Selainlompakko

Selainlompakko voidaan kuivailla olevan mobiili- ja työpöytälompakon välimuoto. Selainlompakko on selaimen lisäosa, jonka voi siis asentaa esimerkiksi Chromeen. Selainlompakko on työpöytälompakkoon verrattuna kevyempi, mutta muutoin näiden lompakoiden vahvuudet ja heikkoudet ovat hyvin samanlaiset.

Phantom, joka tukee Solanaa, toimii esimerkkinä vain tietylle lohkoketjulle valmistetusta lompakosta. Phantom tukee SOL-tokenia, NFT-teknologiaa sekä kaikkia verkon tokeneita. Käyttäjä voi valita, käyttääkö Phantomia selainlompakkona vai mobiililompakkona. Esimerkiksi tuki steikkaukselle on monella käyttäjällä syy käyttää Phantomia tai muuta ainoastaan yhdelle kolikolle valmistettua lompakkoa.

Säilytä backup-koodit huolellisesti – saatat tarvita niitä

Ethereum-lompakon katoaminen voi olla pelottava kokemus. Saatat ajatella, että kaikki Etherit ovat kadonneet lopullisesti, mutta niiden takaisin saamiseen voi silti olla toivoa. Se riippuu tilanteesta ja siitä, millainen lompakko sinulla on. Erittäin monet suomalaisetkin ovat kuitenkin menettäneet kaikki kryptovaluuttansa, kun ovat kadottaneet esimerkiksi private keyn.

Et voi kadottaa digitaalista lompakkoasi, jos säilytät Ethereumia kryptovaluuttapörssissä. Saatat kyllä unohtaa käyttäjätunnuksen, salasanan tai molemmat, mutta ottamalla yhteyttä asiakaspalveluun voit selvittää nämä tiedot. Monella sivustolla ei tarvitse ottaa yhteyttä edes asiakaspalveluun, vaan voit uusia salasanasi muistamalla käyttäjätunnuksesi ja sähköpostiosoitteesi. Joka tapauksessa ei ole mitään hätää, vaikka sattuisit unohtamaan käyttäjätunnuksesi tai salasanasi käyttäessäsi kryptovaluuttapörssiä.

Mikäli kryptovaluuttasi on tallennettu mobiili- tai työpöytälompakkoon, ne voivat kadota monin eri tavoin. Esimerkiksi jos älypuhelin tai tietokone rikkoutuu, eikä sitä voi enää käynnistää uudelleen. Laitteesi voidaan myös varastaa ja ellet ole säilyttänyt huolellisesti backup-koodeja, olet ongelmissa.

Tällaisten ongelmien ja tilanteiden takia sinun on oltava erityisen varovainen varmuuskopiointikoodien kanssa. Backup-koodit luodaan, kun asennat lompakon ensimmäisen kerran, ja niitä voidaan käyttää myöhemmin tilisi käyttämiseen uudella laitteella. Kylmä lompakko eli fyysinen Ethereum-lompakko toimii samalla periaatteella. Lompakkoa ei voi oikeastaan hukata tai kadottaa lopullisesti, kunhan pidät hyvää huolta varmuuskopiointikoodeista.

Onko usean lompakon käyttäminen viisasta?

Kryptolompakot voidaan siis jakaa eri kategorioihin ja niitä voidaan käyttää myös eri tarkoituksiin. Kuuma lompakko on hyvä vaihtoehto, jos haluat tehdä transaktioita nopeasti ilman turhaa säätämistä. Kylmä lompakko taas on erinomainen vaihtoehto, jos haluat säilyttää varojasi pidemmän aikaa turvallisesti verkon ulottumattomissa.

Useimmat kryptovaluuttoihin sijoittavat ja niitä käyttävät eivät kuitenkaan jakaudu samalla tavalla vain tiettyihin kategorioihin. Moni kryptovaluuttojen käyttäjä pitää jotkin valuutat hallussaan pidempään, kun taas toisia käytetään useammin kaupankäyntiin ja muihin tarkoituksiin. Tästä syystä monella käyttäjällä onkin useita lompakoita käytössä erilaisiin käyttötarkoituksiin.

Monen lompakon käyttäminen ei ole niin hankalaa, kuin miltä se voi aluksi kuulostaa. Esimerkiksi varojen siirtäminen lompakosta toiseen on helppoa ja nopeaa. Kun käytät sekä kylmiä että kuumia lompakoita, voit sekä käydä kauppaa nopeasti aina kuin haluat, sekä säilyttää varojasi turvallisesti.

Usean lompakon käyttämisestä on myös se hyöty, että jos kadotat tai muutoin menetät yhden lompakon, on sinulla osa varoistasi yhä tallessa vielä toisessa lompakossa. Moni kryptovaluutoilla rikastunut on juuri tästä syystä jakanut kryptojaan useisiin eri lompakkoihin ja hyödyntää myös monen eri yrityksen tarjoamia laitteistolompakoita.

Lompakot perustuvat julkiseen ja yksityiseen avaimeen

Ethereum-lompakko perustuu digitaaliseen järjestelmään, joka pitää kirjaa transaktioista säilöntäpaikkojen, eli käytännössä Ethereum-lompakoiden, välillä. Hyödyntämällä Ethereumin algoritmiä saadaan muodostettua uusia lompakoita. Ethereumin algoritmi on Elliptical Curve Digital Signature Algorithm (ECDSA).

Kun lompakko luodaan, annetaan sen omistajalle käytettäväksi sekä julkinen avain että yksityinen avain (private key). Ne ovat digitaalisia numeroista ja kirjaimista koostuvia sarjoja. Kuulostaa ehkä vaikealta, mutta hyvä puoli on se, että valmiit palvelut luovat avaimet käyttäjien puolesta. Halutessaan toki jokainen käyttäjä voi myös itse luoda avaimet, mutta se ei ole suositeltavaa ainakaan aloittelijoille.

Julkiset ja yksityiset avaimet ovat normaalisti pitkiä pätkiä numeroita sekä pieniä ja suuria kirjaimia. Harvinaisempien kryptovaluuttojen kysymyksessä avaimet voivat joskus olla myös jotain muuta. Mutta tyypillisesti avain voi näyttää esimerkiksi tältä: fkj43EWjio2839843…

Yksityisavaimen avulla käyttäjä todistaa lompakon omistajuuden ja julkinen avain määrittää Ethereum-lompakon osoitteen. Käyttäjä tarvitsee yksityisavainta aina, kun haluaa maksaa tai siirtää lompakkoonsa tallettamiaan Ethereitä. Yksityisavaimesta on pidettävä hyvää huolta, eikä sitä pidä kertoa muille ihmisille. Sen sijaan julkisen avaimen voi jakaa käytännössä kenelle vaan.

Julkinen avain ja yksityisavain on matemaattisesti toisiinsa yhdistetty. Tämän ansiosta käyttäjä, joka saa tietoonsa yksityisen avaimen, pystyy sen avulla johtamaan myös siihen liitetyn julkisen avaimen. Toisaalta tämä ei toimi toisinpäin, eli käyttäjä, jolla on tiedossa vain julkinen avain, ei voi johtaa siitä siihen kuuluvaa yksityistä avainta.

Kryptovaluutat toimiva pitämällä kirjaa lompakoiden välillä tapahtuvista transaktioista niin sanotussa pääkirjassa. Eli jokaisen Ethereum-lompakon saldo on summa kaikista sen historian aikana tapahtuneista transaktioista.

Kotimainen Coinmotion Holvi sopii aloittelijoille

Coinmotion Holvi on kotimainen palvelu, jonka avulla sijoittajat voivat säilyttää kryptovaluuttavaransa online-tilassa. Tämä on yleinen lähestymistapa aloittelijoille, jotka ostavat Etheriä ensimmäistä kertaa. Monet yksityishenkilöt siis varsinkin aloittaessaan säilyttävät Etherit siellä, mistä ovat ne ostaneetkin.

Tämä valinta tarkoittaa myös sitä, että sinun ei tarvitse lähettää kolikoita jonnekin muualle, mikä voi olla huolestuttavaa aloittelijoille. Ajan ja oppimisen myötä sijoittaja yleensä etenee muihin lompakoihin ja alkaa siirtää kryptovaluuttoja paikasta toiseen rutiinilla.

Coinmotion on suomalainen palvelu, jota ylläpitää Jyväskylästä ponnistanut Prasos Oy. Yrityksen taustajoukot ovat toimineet kryptovaluuttamaailmassa vuodesta 2012 lähtien, joten se on yksi vanhimmista ja luotettavimmista toimijoista maailmanlaajuisesti. Coinmotion tekee kryptovaluuttojen myymisen, ostamisen ja tallentamisen helpoksi ja helppokäyttöiseksi pohjoismaalaisille.

Vaikka kaikilla kryptovaluuttapörsseillä on hyvät ja huonot puolensa, Coinmotion on loistava esimerkki siitä, miten rakentaa pörssi, joka on sekä turvallinen että helppokäyttöinen uusille tulokkaille. Se on varsinkin suomalaisille kryptovaluutoista kiinnostuneille hyvä vaihtoehto kryptojen hankkimiseen ja käyttöliittymä on tietysti tarjolla suomen kielellä.

Coinmotionion erillisessä Holvi-palvelussa käyttäjä voi siirtää haluamansa kryptovaluuttamäärän Holviin sekä määrittää sille aikalukon. Aikalukon voi asettaa 12 tunnista 30 päivään ja sen avulla kryptovaluutat eivät lähde Holvista heti nostopyynnön jälkeen. Aikalukko lisää siis Holvin turvallisuutta.

Mikäli Holvi-tilisi tavalla tai toisella kaapattaisiin, niin sen kaapannut taho ei saa varojasi siirrettyä ennen kuin aikalukkoon määritetty aika loppuu. Tämä ominaisuus lisää online-palvelun turvallisuutta oleellisesti, eikä sen hinta asiakkaalle ole kuin euro kuukaudessa. Toki itse Coinmotionissakin säilyttäminen on turvallista, mutta Holvi nostaa turvan tasoa entisestään. Mitä enemmän olet sijoittanut Ethereumiin tai muihin kryptovaluuttoihin, sitä todennäköisemmin olet kiinnostuneempi myös turvallisuutta lisäävistä palveluista.

Suosittu Trezor- laitteistolompakko

Trezorin laitteistolompakot ovat tulleet suosituiksi esimerkiksi sen takia, että niissä on mahdollista säilöä samaan aikaan jopa satoja eri kryptovaluuttoja. Tämä on suuri etu, sillä esimerkiksi Ledgerin Nano S laitteessa on mahdollista säilöä samaan aikaan alle kymmentä kryptovaluuttaa.

Trezor-laitteet eivät ainoastaan tarjoa lisäturvaa kryptovaluuttaan liittyviin palveluihin kirjautumiselle, vaan ne voivat myös toimia kaksivaiheisen todennuksen apuvälineenä. Jos käytät laitetta kaksivaiheiseen todennukseen, pitää sinun määrittää se aluksi käytettäväksi tunnistusvälineeksi. Tämän jälkeen, kun kaksivaiheista tunnistusta sitten vaaditaan, ei sinun tarvitse kuin kiinnittää laite tietokoneeseesi.

Trezor One on Trezorin lompakoista halvempi vaihtoehto, eikä se eroa kalliimmasta mallista niin paljoa, etteikö sitä voisi harkita varsinkin vähemmän kryptovaluuttoihin sijoittavat. Myös Trezor One:lla voi säilöä halutessaan jopa satoja kryptovaluuttoja sekä lisäksi hallinnoida niitä Trezorin sovelluksessa. Trezorin sovellus on helppokäyttöinen, joten sitä oppii käyttämään myös aloittelijat.

Trezor Model T -laitteistolompakossa on erinomainen kosketusnäyttö, joka auttaa esimerkiksi tunnusluvun syöttämisessä. Voit nimittäin syöttää numerot hieman samalla tavalla numeroita voi valita puhelimen näytöllä. Ei siis kuitenkaan täysin samalla tavalla, vaan numerot ovat Model T:n kosketusnäytöllä turvallisuussyistä joka kerta eri järjestyksessä. Tämän ansiosta edes sormenjälkien perusteella ei voi saada selville tunnuslukua. Kaikki on siis otettu huomioon.

Ledger Wallet:n eri versiot

Ledger Nano on kryptovaluuttalompakko, jossa voit säilyttää Ethereumia ja muita kryptovaluuttoja turvallisesti. Ledger Nano:a on saatavana kahta eri mallia: Nano S ja Nano X. Ne molemmat ovat käytännössä ulkoisia kovalevyjä, jotka toimivat digitaalisen rahasi turvallisena säilytyspaikkana.

Ledger Nano on edellä esitellyn Trezorin tapaan hyvin pidetty ja käytetty lompakko. Sekä Nano S että Nano X ovat hyvin arvostettuja ja valintaan näiden välillä vaikuttaa lähinnä se, mihin käyttäjä aikoo käyttää Ethereumia tai muita kryptovaluuttojaan. Käyttäjän kannattaa siis etukäteen pohtia, aikooko käydä kryptovaluutoilla aktiivisesti kauppaa, vai haluaako ainoastaan varastoida kryptovaluutat turvallisesti.

Ledger Nano S näyttää nopeasti tarkasteltuna tavalliselta USB-muistitikulta. Todellisuudessa se pitää sisällään kuitenkin valtavasti ominaisuuksia ja muistitilaa. Sen voi asentaa tietokoneen USB-liitäntään ja sen jälkeen voit siirtää siihen Ethereumia ja muita kryptovaluuttoja. Nano S on tarkoitettu kryptojen säilömiseen, eikä se toimi esimerkiksi älypuhelimen sovelluksessa. Sitä on mahdollista käyttää vain silloin, kun se on kytketty koneeseen.

Ledger Nano X on täydellinen kryptovaluuttojen harrastajalle, joka on aina liikkeellä, sillä se toimii sekä tietokoneen että mobiilisovelluksen kanssa Bluetoothin avulla. Lisäksi Ledger Nano X -laitteeseen voi tallentaa enemmän eri kryptoja, kuin Nano S:ään.

Nano X kulkee siis kätevästi aina mukanasi, mikä myös lisää riskiä kadottaa laite. Onkin tärkeää, että luot hyvän back-up:in ja säilytät sen turvallisesti. Lisäturvan vuoksi osa käyttäjistä hankkii myös X:n lisäksi myös Nano S:n. Jos vaikka kadotat X:n, rahasi ovat silti turvassa kotona tai toimistolla Nano S:n ansiosta.

Ledger Vault on ohjelmisto, joka on luotu yrityksille, jotka haluavat säilyttää kryptovaluuttoja turvallisesti ja kätevästi. Holvin tarkoituksena on tehostaa kryptojen hallintaa ja siirtoa ja tuoda prosessiin skaalautuvuutta. Ledger on ottanut turvallisuuden vakavasti vakuuttamalla holvinsa mahdollisen rikollisuuden varalta 150 miljoonan dollarin turvin. Tämä tuokin Ledgerin Holviin ison annoksen uskottavuutta.

Guarda-mobiililompakko

Ethereumin säilyttämiseen sopii erinomaisesti myös Guarda-mobiililompakko. Vaikkakin se mobiililompakko, on se erittäin turvallinen vaihtoehto säilyttää Ethereumia. Guarda tukee yli 50 eri lohkoketjua ja sen selkeän käyttöliittymän ansiosta se sopii hyvin myös kaikille aloittelijoille. Toisaalta sitä käyttää monet konkaritkin, koska siinä hyvin kehittyneitä ominaisuuksia lainoista panostamiseen.

Guarda-lompakkosovellus on saatavilla ilmaiseksi sekä iOS- että Android-laitteisiin, ja sen käyttöönotto onnistuu alle 10 minuutissa. Käyttäjän on syytä huomioida, että Guardaan liittyy käytetyn verkon mukaan pohjautuvia tapahtumakuluja. Käyttäjä voi myös myydä ja ostaa kryptoja sen omassa pörssissä. Tällöin tapahtumakulu on 3,5 prosenttia per tapahtuma.

Käyttäjä voi myös Guardan verkkosivuston avulla käyttää lompakkoa internetissä ja halutessaan käyttäjä voi ladata desktop-version. Mobiilisovellus voi olla kuitenkin parempi vaihtoehto, koska esimerkiksi kasvojentunnistus- ja sormenjälkitunnistuksen ansiosta turvallisuuden taso on asiantuntijoiden mukaan parempi mobiilissa.

Guarda tarjoaa joka tapauksessa laadukkaita suojausominaisuuksia ja salasanalla suojattuja yksityisiä avaimia. Käyttäjän tehtävä on määrittää salasana lompakkoon kirjautuessaan. Rekisteröityessäsi Guarda lähettää sinulle varmuuskopiotiedoston, joka pitää sisällään myös yksityiset avaimesi. Kuten aiemmin tällä sivulla on kerrottu, niistä kannattaa aina pitää visusti huolta. Tarvitse yksityistä avaintasi päästäksesi tilillesi, joten voi olla viisasta pitää sitä erillään myös tietokoneesta, jota käytät aktiivisesti.

Ota nämä huomioon, kun valitset lompakkoa Ethereumille

Tällä sivulla on käyty läpi kryptovaluuttalompakoiden monet eri tyypit ja niiden eroavaisuudet. Ethereumille lompakkoa valitessasi sinun kannattaa miettiä, mitkä tekijät vaikuttavat eniten päätökseesi, ja valita se lompakko, joka täyttää parhaiten vaatimuksesi. Katsotaan vielä läpi keskeisimpiä seikkoja, jotka on otettava huomioon kryptovaluuttalompakkoa valitessasi.

Millaisia turvaominaisuuksia edellytät? On syytä huomata, että kryptolompakoissa on lukuisia turvaominaisuuksia, kuten nopeasti yleistyvä kaksivaiheinen tunnistautuminen. Toisaalta haluat aloittelijana varmasti myös käyttää sellaista lompakkoa, jonka käyttäminen on helppoa. Käyttöliittymällä on siis suuri merkitys, jotta voit käyttää lompakkoa ilman ohjeiden lukemista.

Mikä on lompakkosi tarkoitus? Mikäli tarkoituksesi on hankkia kryptovaluuttaa ja säilyttää sitä pitkiä aikoja, kylmä lompakko on parempi vaihtoehto. Mikäli taas haluat tehdä usein ostoksia kryptovaluutalla, kuuma lompakko, kuten mobiili- tai nettilompakko, on suositeltavampi. Kannattaa ottaa huomioon myös se, käytkö kauppaa vain Ethereumilla vai oletko kiinnostunut myös muista kryptovaluutoista.

On selvää, että myös lompakon kustannukset tulee ottaa huomioon. Monet lompakot ovat itse asiassa ilmaisia, mutta monet vaativat myös ainakin pienen taloudellisen panostuksen. Lompakoiden kustannukset ovat kuitenkin melko nimellisiä niiden tuomaan hyötyyn nähden.

Yhteenveto

Sinulle parhaiten sopiva Ethereum-lompakko riippuu tarpeistasi. Karkeasti sanottuna, jos turvallisuus on suurin huolenaiheesi, valitse kylmä lompakko. Mikäli taas sinun on tehtävä usein transaktioita, kuuma lompakko on kätevämpi. Joka tapauksessa on tärkeää, että otat huomioon erityyppiset lompakot ennen päätöksen tekemistä.

Ethereumin kurssi on nyt noin 1300 euroa ja parhaimmillaan se on käynyt yli 4000 eurossa. Ei siis ole mitenkään mahdotonta, että sen arvostus moninkertaistuu lähitulevaisuudessa. Tällöin haluat varmasti, että varasi ovat hakkerien ulottumattomissa ja visusti turvassa.