Monet palvelut ovat siirtyneet lähes yksinomaan nettiin. Sen lisäksi, että päivittäispalvelut, kuten pankki- ja sosiaalipalvelut, voidaan hoitaa nopeasti verkossa, myös monet yritykset ovat siirtäneet suurimman osan tuotteistaan valtaviin keskusvarastoihin, joista verkkokaupassa tehty tilaus lähetetään sitten suoraan asiakkaalle.
Tänä päivänä netistä voi tilata lähes mitä vaan – palveluita, ruokaa, juomaa, lääkkeitä, vaatteita, huonekaluja, elektroniikkalaitteita ja auton varaosia. Sen lisäksi, että korjaamot tekevät suurimman osan tilauksistaan melkein yksinomaan verkossa, myös yksityishenkilöt voivat tilata verkosta varaosia autoonsa. Mutta onko se turvallista?
Auton varaosien tilaaminen netistä
Olipa suunnitelmissa sitten tilata varaosaksi alipaine pumppu, akku tai jakohihna, tilauksen tekemiseksi ei enää tarvitse marssia sisään kivijalkakauppaan. Verkkokauppojen yleistymisen myötä monien liikkeiden valikoima on kasvanut valtavasti, sillä tuotteita ei tarvitse säilyttää fyysisesti liikkeen omissa tiloissa, mikä veisi sekä aikaa että resursseja.
Oikeanlaisen auton varaosan löytäminen on saattanut tuottaa haasteita esimerkiksi pienemmillä paikkakunnilla, joissa valikoima on usein hyvin suppea. Lisäksi automalleihin, joilla ei ole Suomessa kovin suuri kysyntä, on aina haastavampaa löytää sopivia varaosia.
Aikoinaan varaosia jouduttiin tilaamaan hyvin kaukaakin. Toimituksissa saattoi kestää viikkokausia ja EU:n ulkopuolisista tilauksista täytyy maksaa tullimaksuja. Lisäksi Suomen automarkkinat ovat varsin suppeat, joten monet varaosat joudutaan edelleen tilaamaan ulkomailta.
Ammattilaisilla on mahdollisuus hyödyntää omia alustoja ja yhteistyökumppaneita, joiden kanssa asioiminen sujuu yleensä ongelmitta. Mutta entäpä yksityishenkilö, joka haluaa tilata autoonsa varaosia netistä?
Käytetyn tavaran kauppa verkossa
Auton varaosien kaupalle on paljon kysyntää ja siksi varaosien saatavuus eri verkkoalustoilla on kasvanut viime vuosien aikana huimasti. Alustoilla sekä yksityishenkilöt että jälleenmyyjät myyvät varaosia kilpailukykyiseen hintaan, ja valikoimasta löytyy paljon käytettyjä auton varaosia, jotka saattavat maksaa vain murto-osan vastaavasta uudesta varaosasta.
Käytettyjen varaosien kauppa onkin yleistynyt nopeasti ja erityisesti hintavampia varaosia ostetaan yhä enemmän käytettynä. Käytettyjen varaosien hinta pyritään yleensä säätämään mahdollisimman hyvin kuvaamaan varaosan kuntoa ja tuotteesta voi olla paljon kuvia, mutta silti kynnys tilauksen tekemiseen verkossa on aina hieman suurempi kuin suoraan kivijalkakaupasta ostettuna.
Uutiset ovat täynnä kertomuksia uusista verkkohuijausyrityksistä ja vaikuttaisi siltä, että huijareista tulee koko ajan parempia ja ovelampia. Siksi myös auton varaosat tulisi aina tilata vain turvallisiksi todennetuilta alustoilta, jotka hyödyntävät erilaisia turvatoimenpiteitä käyttäjien henkilötietojen ja maksuliikenteen suojaamiseksi.
Vinkkejä tilauksen tekemiseen verkossa turvallisesti
Olipa kyseessä sitten auton varaosa tai mikä tahansa muu verkosta tilattava tuote, ennen tilauksen vahvistamista on syytä pitää mielessä pari tärkeää asiaa. Turvallinen verkkoasiointi ei onneksi ole rakettitiedettä, vaikka huijareita näyttäisikin olevan liikkeessä yhä enemmän. Tässä muutamia vinkkejä:
Sivuston suojauksen tarkistaminen
Tärkeintä on tarkistaa ennen tilauksen vahvistamista, että kyseinen sivusto on varmasti turvallinen. Helpoin tapa varmistaa sivuston turvallisuus on tarkistaa sivuston salaus ja suojauksen tiedot selaimen osoitepalkista.
Muiden käyttäjien kokemukset
Toinen tehokas tapa varmistaa sivuston turvallisuus on etsiä muiden käyttäjien kokemuksia kyseisestä verkkokaupasta. Käyttäjien kokemusten jakamiseen on tänä päivänä olemassa useita eri sivustoja, kuten Trustpilot, joilta voi nopeasti tarkistaa, millaisia kokemuksia muilla käyttäjillä on ollut. Korkea Trustpilot-arvostelu on hyvä merkki alustan turvallisuudesta.
Virustorjuntaohjelmiston asentaminen
Kaikkiin elektroniikkalaitteisiin kannattaa lisäksi asentaa erillinen virustorjuntaohjelmisto. Ohjelmiston virustutka tekee koko ajan töitä taustalla ja skannaa sivustoja, joilla käyttäjä vierailee. Jos virustutka havaitsee haitalliselta vaikuttavan sivuston tai muuten epäilyttävää toimintaa, se varoittaa käyttäjää, jolloin käyttäjä ei ehdi syöttää sivuille arkaluonteisia tietoja.
VPN-palvelun hyödyntäminen
Virustentorjuntaohjelmiston lisäksi toinen suosiota kasvattanut palvelu, joka parantaa käyttäjän turvallisuutta verkossa liikuttaessa on VPN (engl. Virtual private network). VPN-palvelu parantaa suojausta entisestään piilottamalla käyttäjän toiminnan verkossa niin, ettei edes oma internet-palveluntarjoaja pääse käsiksi käyttäjän tietoihin.
VPN-palvelun kautta on lisäksi mahdollista vaihtaa maantieteellistä sijaintia, jonka avulla voi kiertää sekä maakohtaisia rajoituksia että maantieteellisiä hinnoittelustrategioita. VPN-palvelun avulla on siis mahdollista katsoa vaikkapa toisen maan Netflix-tarjontaa sekä tilata tuotteita hinnoilla, jotka on suunnattu tietyn maan tai maanosan käyttäjille.
Maksaminen ostoturvalla varustetulla kortilla
Maksaminen ostoturvalla varustetulla kortilla ei ole pakollinen turvatoimenpide, mutta hyvä lisä, jos sellaiseen on mahdollisuus. Monet luottokortit tarjoavat verkossa tehtyihin maksuihin ostoturvan ilmaiseksi, siinä toisiin kortteihin maksuturvan voi hankkia erillisestä lisämaksusta.
Ostoturva voi vakuuttaa verkko-oston esimerkiksi sellaisissa tapauksissa, joissa verkkokaupasta tilattu tuote ei saavu perille, tuote vahingoittuu matkalla tai tuote on väärä. Lisäksi ostoturva voi suojata jopa taloudellisilta menetyksiltä, jos kortin tiedot päätyvät vääriin käsiin.
Maalaisjärjellä pääsee pitkälle
Moni stressaa verkossa piileviä huijareita, eivätkä lukuisat uutiset huijatuksi tulleista suomalaisista auta asiaa. Vaikka netti onkin täynnä huijarisivustoja, niiden tunnistamiseen on olemassa lukuisia tehokkaita keinoja.
Maalaisjärjellä pääsee hyvinkin pitkälle ja omaan vaistoon kannattaa aina luottaa – jos joku vaikuttaa liian hyvältä ollakseen totta, usein se on sitä. Tänä päivänä monia asioita, myös edullisia auton varaosia, on kuitenkin todella helppo tilata verkosta, ja tämä tilaisuus kannattaa hyödyntää. Tärkeintä on varmistaa sivun turvallisuus ja it’s good to go!